torstai 26. helmikuuta 2015

Pientä ja kaunista

Raision kirjastossa on maaliskuun ajan Naantalin nukkekotikerholaisten näyttely "Pientä ja kaunista". Tervetuloa katsomaan!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Saksia

Tänään teimme kerhossa saksia. Heidin, Johannan, Leenan, Pirjo-Riitan ja Merjan takomina  syntyi juotoslangasta saksia moneen tarpeeseen puutarhasaksista kynsisaksiin. Juotoslanka on helposti työstettävää, mutta niin pehmeää, että se helposti katkeaa tai vääntyy ei toivottuun muotoon, joten haastetta piisasi. Ystävänpäivän kunniaksi toimme kerhoon pikkupaketit, jotka arvoimme, mutta ikävä kyllä paketeista paljastuneista aarteista ei tullut otettua kuvaa.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Massailua

Kokoonnuimme jälleen näpertelemään yhdessä massailun merkeissä. Allekirjoittanut väkersi keijumaailman ovea  ihan oikeaan kotiinsa, muilla oli minit mielessä. Tuloksena mm. Viinirypäleitä, punajuuren alkuja, porkkanoita sekä pötkö josta leena valmisti myöhemmin hienoja tiiliä.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Himmeleitä

Joulukuun kerhossa olimme jouluisissa tunnelmissa. Nautimme jouluherkkuja ja teimme Tuulikin opastuksella himmeleitä. Valmiiksi ei tullut yhtään, koska himmelin kokoaminen on aikaa vievää puuhaa. Totesimme työn tuoksinassa myös, että sormemme ovat nakkimallistoa.
Ylinnä Tuulikin tekemä upea himmeli ja alla kerhossa tekemiämme aloituksia.
 Tähän siis pyrimme ja
 aloitimme 1 cm:n ohuilla olkipätkillä

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Marraskuun kerhoilun tuloksia

Tällä kerralla väkerrettiin erilaisia lyhtyjä. Mitään yhteistä mallia ei ollut vaan kaikki loivat sellaisen lyhdyn, jonka itse halusi. Tuloksena olikin sitten kaikkea tallilyhdystä lähtien :)

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kalusteita

Lokakuun kerhossa kokosimme Mini Munduksen ja McQueenien kalustekittejä. Pirjo-Riitalla ja Johannalla tuolit, Tuulikilla pöytä, Railalla sivupöytä, Piialla arkku ja Merjalla yöpöydät.
Kitit oli helppo koota kun kaikki osat olivat valmiit. Tosin Piian arkusta puuttuivat sivujalat, Railalla oli neljä mystistä pikkupalikkaa, jotka eivät kuuluneet pöytään ja Merjan toisen yöpöydän laatikon osat eivät ihan sopineet yhteen, mutta hiomalla laatikon sai sopimaan aukkoonsa.



Lähtötilanne oli kaikilla suurin piirtein tämän näköinen:


maanantai 15. syyskuuta 2014

Metallilankakoreja

Heidi, Raila ja Merja vääntelivät ja kääntelivät metallilankaa sunnuntaina ja saivat aikaan hienoja koreja. Heidi teki jalallisen hedelmäkorin, Raila munakorin ja Merja jatkoi edellisessä rautalankakerhossa aloitettua koria ja teki lisäksi munakorin. Kuvaa ei otettu.

tiistai 19. elokuuta 2014

Minihuushollit

Naantalin nukkekotikerholaisten minihuoneita ja nukkekodin tavaroita
esillä pääkirjaston vitriineissä syyskuun ajan

 







sunnuntai 17. elokuuta 2014

Syyskauden aloitus

Kerhomme syyskausi aloitettiin yhteistilauksena tehtyjen Minihali-arkkien parissa. Tilauksestamme oli kulunut jo sen verran aikaa, että oli iloinen yllätys mitä sai eteensä Piian jakaessa arkit.
Osa oli tutustunut ohjevideoihin etukäteen ja homma oli joltisenkin hallussa. Yhdessä saimme aikaan tosi kivoja tavaroita, eikä kenelläkään mennyt työ pieleen kun sai naapuriapua.
Jos olimme kuvitelleet, että kokoamme suurin piirtein kaikkia tilaamamme arkit kerhossa, niin eipä käynyt niin. Pienet osat on leikattava ja taiteltava huolella, jotta osat sopivat millilleen yhteen ja odotettava välillä liimankin kuivumista, että jälki on siisti.
Rasioita tekivät Pirjo-Riitta, Leena ja Tuulikki, leipälaatikon Leena, lyhdyn Merja, metalliset kukkalaatikot Tuulikki, lompakon+rahat Heidi, piparkakkutalon ja seinäkalenterin Raila ja kasvihuoneen Piia.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Keittokirja

Naantalin nukkekotikerho kokoontui kevään viimeiseen kerhoon kokoamaan NKY:n printeistä keittokirjoja. Kirjojen tekeminen oli hauskaa ja hienoa kirjoja saimmekin aikaan. Totesimme kirjojen tekemisen myös hikiseksi puuhaksi, mikä tosin saattoi johtua ukkosellisesta ilmasta.
Kuvassa valmiita kirjoja ja osa NKY:lle arpajaispalkinnoiksi lahjoitettavista tavaroista.
Hyvää kesää kaikille!
Seuraavan kerran kokoonnumme 17.8.