sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Neulontaa ja virkkausta

Joulukuun kerhossa virkkasimme ja neuloimme lämmintä ja kaunista nukkekodin väelle.
Arja virkkasi kuusenalusmaton ja aloitti isoäidinneliötä, Tuulikki neuloi pipon ja aloitti huivia, Raila neuloi villapaitaa, Johanna virkkasi isoäidinneliön, Pirjo-Riitta virkkasi valkoisen nupin (osa suurempaa työtä) ja Merja kokeili virkkausta, mutta siirtyi neulomaan villatakkia/mekkoa.

Johannan kaunis isoäidinneliö suurempana, jotta näkyy vähän paremmin.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Bistrotuoli

Tänään jatkoimme kerhossa bistrotuolin tekemistä. Käytimme Krisin ohjetta, mutta tekiessämme huomasimme miten tekemistä voi vähän helpottaa. Piia mm. leikkasi jalat kahvitikusta ja niistä tuli paljon tukevammat. Leena kokosi upean Mini Munduksen kulmanojatuolin. Alla siis Leenan, Piian ja Merjan tuolit, Raila ehti lähteä ennen kuvan ottamista.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Muotia maailmalta

Syyskauden ensimmäisen kerhon aiheena oli vaatteet. Kauniita mekkoja meidän boutiquessamme syntyikin. Mietimme pieniä saumoja äheltäessämme kumpi on parempi liimaus vai ompelu. Molemmat saivat kannatusta,
Leena teki hienon takin, Tuulikki kauniin punakukkaisen leningin, Piia soman pilkullisen taskumekon ja Merja vihreän silkkipuvun.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Puutarhatyökaluja

Tänään väkersimme Pirjo-Riitan, Tuulikin ja Piian kanssa puutarhatyökaluja. Totesimme, että yhdessä tekemisessä on voimaa. Kun ei itse keksi miten rautalankaa vääntäisi, niin kerhokaverilta saa neuvoja ja kannustusta. Kuvassa olevia työkaluja on tarkoitus vielä maalata tai ruostuttaa.
Hyvää kesää kaikille!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Teekannu

Kerhossa jatkettiin roskateemalla. Nyt teimme teekennut ja muita roskasta syntyviä tavaroita. ylhäällä kasa, josta lähdimme liikkeelle ja alla valmiita tee- ja kahvikannuja, vuokia, lyhty ja pesukone.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Ompelujakkara

Tänään teimme kerhossa lääkemitoista ompelujakkaroita. Olikin mukavaa puuhaa ja hienoja jakkaroita saimme aikaan. Kaikki jakkarat eivät ole ihan valmiita kuvassa, puuttuu jalkoja ym.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hepeneitä

Tänään teimme kerhossa alusvaatteita ja bikineitä. Käytimme Marian kirjan kaavaa ja saimme aikaan hienon kokoelman ihan mahdottoman ihania hepeneitä niin tulevaa kesää ajatelleen uimarannalle kuin alusvaatteiksikin, Tuulikki oli tehnyt kotona myös aamutakin.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Reiskat

Tammikuun kerhossa tehtiin reinoja ja muutamat saulit. Marian kirjan ohjeilla taas mentiin, mutta kun ei lue ohjetta ENNEN tekemistä, niin pientä mittavirhettä saattaa syntyä, kts. kuva alla.

Edessä Johannan ja Piian reiskat, takana Pirjo-Riitan ja Merjan saulit.