sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulukuun kerho

Teimme kerhossa jouluposteille telineet sekä suklaalevyjä. Arja oli tehnyt telineen ja myös lattiamallin jo kotona valmiiksi, mutta me muut emme saaneet omiamme vielä ihan valmiiksi. Kivoilta ne näyttävät nyt jo.



lauantai 9. marraskuuta 2019

Lokakuun kerho

Piti aloitella sohvaa, mutta kaikenlaista muuta näperrettiin, kasvilaatikoita, istutuspöytää, kasvien kerroksellista kasvatustelinettä ja kasvihuonetta. Siis kaikenlaista kivaa oli tekeillä, mutta kuva jäi ottamatta, joten nyt pitää vain mielikuvitella.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Syyskauden aloitus

Syyskauden aloitus kerhossa oli leppoisa, Leena ja Merja askartelivat kasvihuoneiden parisssa.
Kasvihuoneet alkavatkin saada jo muotonsa ja voimme jo hyvin kuvitella, että hienoja tulee.
Leena muokkasi ikkunoita ja Merja sai kuin saikin seinät pystyyn.




perjantai 13. syyskuuta 2019

Syksy Naantalin nukkekodeissa

29.9. Naantalin nukkekotikerho palaa kesätauon jälkeen jatkamaan kasvihuoneiden parissa.
Keväällä kasvihuoneet saatiin hyvään alkuun (joillakin taitaa olla jo valmiskin), mutta nyt on aika tehdä ne valmiiksi ensi kevään istutuksia ajatellen.




lauantai 13. huhtikuuta 2019

Kevät

Kerhomme on pitänyt taukoa muutaman kuukauden kerhohuoneen puuttuessa, mutta viime sunnuntaina pääsimme iloksemme aloittelemaan kasvihuoneitamme Leenan järjestämässä lainatilassa.
Kyllä meillä olikin mukavaa pitkän tauon jälkeen! Kasvihuoneet on innostuneesti aloitettu.  Yhdessä totesimme, että tämä projekti saattaa ottaa jonkin verran aikaa, mutta lopputulos varmasti kultaa kaiken ajan ja vaivan.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Kerhokevään alku

Kerhokevät alkoi seuraavan projektimme suunnittelulla ja miniaskartelulla. Tuulikki massaili tonttuja, hyasintin ja kahvipannuja, Piia piirsi kasvihuonemallia ja teki köynnössäleikön, Merja näpräsi kasvilaatikoita tulevaa kasvihuonetta ajatellen.