maanantai 23. marraskuuta 2015

Kynttelikkö

Marraskuun kerhon aiheena oli kynttelikkö. Saimme aikaan eri kokoisia ja näköisiä kynttelikköjä Marian joulukirjan ohjetta mukaillen.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Nukkekodin nukkekoti




Nukkekodin nukkekotia tekivät tänään Leena ja Merja Marian uuden kirjan ohjeella. Pirjo-Riitta kokosi Fortuna-pelilaatikkoa. Flunssat, työt ja matkailu verottivat kerhoilijoiden lukumäärää tällä kertaa, mutta mukavasti hujahti taas pari tuntia ja ainoa valmis oli Pirjo-Riitan Fortuna, muille jäi vielä kotiläksyä.


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Iltatuulen viesti

Syksyn ensimmäisen kerhon aiheena oli putkiradio. Teimme radion Marian kirjan ohjeella ja Piian opastuksella. Piia teki öljylamppuja kun Pirjo-Riitta, Leena ja minä tuhteerasimme radioita. Aika hienoja niistä tulikin. Minun radiostani alkoi heti kuulua Iltatuulen viesti...  soi sävel hiljainen...
Piian öljylamput sekä aiemmin tekemänsä radio, Pirjo-Riitan, Merjan ja Leenan radiot.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Paperista on moneksi

Kevään viimeinen kerho pidettiin vasta nyt kesäkuussa. Teimme jokainen omia keskeneräisiä tai muuten tekemättä jääneitä, mutta hyvin suunniteltuja minijuttujamme. Piia, Raila ja Heidi kokosivat Minihalin kittejä, Leena teki koirakirjat ja Merja kyhäsi köynnöstä.

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pientä ja kaunista -näyttelymme on ohi

Ennen näyttelyn purkamista otin muutamia kuvia muistoksi ihastusta herättäneestä näyttelystämme.




sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Vaaka

Tänään teimme Pirjo-Riitan ja Johannan kanssa vaakoja kerhossa. Johanna oli tehnyt yhden upean vaa'an valmiiksi ja siitä saimme osviitta mihin on pyrkimys.
Alla kerhossa leikkaamiamme ja liimaamiamme osia, joista kotona jatkamme ja valmistamme vaakamme.

torstai 26. helmikuuta 2015

Pientä ja kaunista

Raision kirjastossa on maaliskuun ajan Naantalin nukkekotikerholaisten näyttely "Pientä ja kaunista". Tervetuloa katsomaan!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Saksia

Tänään teimme kerhossa saksia. Heidin, Johannan, Leenan, Pirjo-Riitan ja Merjan takomina  syntyi juotoslangasta saksia moneen tarpeeseen puutarhasaksista kynsisaksiin. Juotoslanka on helposti työstettävää, mutta niin pehmeää, että se helposti katkeaa tai vääntyy ei toivottuun muotoon, joten haastetta piisasi. Ystävänpäivän kunniaksi toimme kerhoon pikkupaketit, jotka arvoimme, mutta ikävä kyllä paketeista paljastuneista aarteista ei tullut otettua kuvaa.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Massailua

Kokoonnuimme jälleen näpertelemään yhdessä massailun merkeissä. Allekirjoittanut väkersi keijumaailman ovea  ihan oikeaan kotiinsa, muilla oli minit mielessä. Tuloksena mm. Viinirypäleitä, punajuuren alkuja, porkkanoita sekä pötkö josta leena valmisti myöhemmin hienoja tiiliä.