sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Juureslaatikosto

Syyskuun etäkerhossa aloitimme juureslaatikostoa. Lokakuun kerhossa laatikostot viimeisteltiin. Kuvassa Merjan juuresten säilytin.

perjantai 18. syyskuuta 2020

Etäkerhoilun syksy

Kerhomme syksy jatkuu etähommina sekä koronatilanteen, että kokoontumispaikan puuttumisen vuoksi. Syyskuun kerhossa aloitettiin juureslaatikoston tekemistä. Laatikoston tekeminen jatkuu lokakuun kerhossa, koska moni ei vielä ehtinyt edes aloittaa sitä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Puusohva

Maaliskuussa piti kerhossa tehdä puusohva, mutta kerho ei nyt voinut kokoontua, joten on askarreltava kotona. Tässä minun sohvani.



Huhtikuun aihetta ei vielä sovittu. Mitäs tehtäisiin?

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Kierreportaita

Vuoden ensimmäinen kerhomme kokoontui poikkeuksellisesti vasta nyt helmikuussa. Aiheena oli kierreportaat.
Taitavia puuseppiä ahersi pöydän ääressä ja eri mallisia kierreportaita alkoi hahmottua.  Leena jatkoi kasvihuoneen parissa.

 Johannan kierreportaat alkavat hahmottua



Railan kierreporras maalia vailla

 Merjan kierreporras legojen avulla kuivumassa

Tuulikin kierreportaat kohoavat porras kerrallaan

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulukuun kerho

Teimme kerhossa jouluposteille telineet sekä suklaalevyjä. Arja oli tehnyt telineen ja myös lattiamallin jo kotona valmiiksi, mutta me muut emme saaneet omiamme vielä ihan valmiiksi. Kivoilta ne näyttävät nyt jo.



lauantai 9. marraskuuta 2019

Lokakuun kerho

Piti aloitella sohvaa, mutta kaikenlaista muuta näperrettiin, kasvilaatikoita, istutuspöytää, kasvien kerroksellista kasvatustelinettä ja kasvihuonetta. Siis kaikenlaista kivaa oli tekeillä, mutta kuva jäi ottamatta, joten nyt pitää vain mielikuvitella.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Syyskauden aloitus

Syyskauden aloitus kerhossa oli leppoisa, Leena ja Merja askartelivat kasvihuoneiden parisssa.
Kasvihuoneet alkavatkin saada jo muotonsa ja voimme jo hyvin kuvitella, että hienoja tulee.
Leena muokkasi ikkunoita ja Merja sai kuin saikin seinät pystyyn.




perjantai 13. syyskuuta 2019

Syksy Naantalin nukkekodeissa

29.9. Naantalin nukkekotikerho palaa kesätauon jälkeen jatkamaan kasvihuoneiden parissa.
Keväällä kasvihuoneet saatiin hyvään alkuun (joillakin taitaa olla jo valmiskin), mutta nyt on aika tehdä ne valmiiksi ensi kevään istutuksia ajatellen.




lauantai 13. huhtikuuta 2019

Kevät

Kerhomme on pitänyt taukoa muutaman kuukauden kerhohuoneen puuttuessa, mutta viime sunnuntaina pääsimme iloksemme aloittelemaan kasvihuoneitamme Leenan järjestämässä lainatilassa.
Kyllä meillä olikin mukavaa pitkän tauon jälkeen! Kasvihuoneet on innostuneesti aloitettu.  Yhdessä totesimme, että tämä projekti saattaa ottaa jonkin verran aikaa, mutta lopputulos varmasti kultaa kaiken ajan ja vaivan.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Kerhokevään alku

Kerhokevät alkoi seuraavan projektimme suunnittelulla ja miniaskartelulla. Tuulikki massaili tonttuja, hyasintin ja kahvipannuja, Piia piirsi kasvihuonemallia ja teki köynnössäleikön, Merja näpräsi kasvilaatikoita tulevaa kasvihuonetta ajatellen.